Aktiiviteetit, urheileminen ja harrastaminen ovat koirille ihan yhtä tärkeää kuin ihmisillekin. Koiraharrastukset ovat usein paljon muutakin kuin pelkkää fyysistä rasitusta ja kunnon kohottamista. Koiralle harrastaminen on ensisijaisesti hauskanpitoa, ajatustyötä, liikuntaa, kilpailua ja sosiaalisia kontakteja toisten koirien sekä ihmisten kanssa.

Tiedätkö sinä, mitä koiraharrastuksia on olemassa ja mitä koiraharrastuksia Kouvolassa voi harrastaa? Mitkä niistä sopivat parhaiten omalle koirallesi? Tässä artikkelissa käymme lyhyesti läpi yleisimpiä koiraharrastuksia.

TOKO eli tottelevaisuuskoulutus

Tokossa kyse on onnistuneesta yhteistyöstä, kommunikaatiosta ja valtasuhteista koiran ja omistajan välillä. Tokossa koirat saavat erilaisia tehtäviä, ja omistajan ja koiran on näytettävä kuinka hyvin ne ymmärtävät toisiaan lähestulkoon sokeasti, pelkkien suullisten käskyjen avulla. Koiran pitää tokossa osata totella tärkeimpiä peruskäskyjä, ja myös vaikeampia tehtäviä kuten noutaa esineitä. Tokossa tarkoitus on valjastaa koirasta tottelevainen ja kuuliainen kumppani, jonka kanssa voi tehdä monenlaisia älyä vaativia harjoitteita.

Toko aloitetaan yleensä pentuna, kun koira on avoimmillaan kaikelle vaikutukselle ja uusille tavoille. Tokossa käytetään useimmiten palkitsemisena herkkuja, mutta tokon vaatimustason noustessa koiralta aletaan vaatia temppujen ja käskyjen suoritusta ja tottelevaisuutta ilman namipalkintoja. Toko sopii periaatteessa kaikille koiraroduile, mutta eniten sellaisille, jotka haluavat miellyttää omistajaansa ja ovat ajatustyötä vaativia koiria.

Rally-toko

Rally-toko sekoitetaan monesti agilityyn ja nopeampaan tokoon. Se on oikeastaan täysin oma koiraharrastuksensa, joka muistuttaa agilityä tietyin tavoin. Rally-tokosa on kuitenkin ideana haastaa koiran motoriikkaa ja fyysistä kuntoa, mutta samalla antaa tottelevaisuutta mittaavia tehtäviä ja aivopelejä koiralle. Rata voi koostua monenlaisista elementeistä kuten pujottelusta, keinulaudoista, hypyistä ja paikallaan pysymisestä. Rallytoko sopii koirakolle, joka vaatii liikuntaa mutta myös älyllistä haastetta ja tottelevaisuutta. Se on kuin agilityn ja tokon välimuoto.

Agility

Agility on koiraharrastuksista varmasti tunnetuin. Se kuuluu maailman suosituimpien koiralajien joukkoon, ja suurin harrastuskeskus on Yhdysvalloissa. Agility koostuu radasta joka on useimmiten 100-200 metriä pitkä. Rata sisältää monenlaisia esteitä, tasapainottelutehtäviä, renkaita, unneleita, hyppyjä ja keinulautoja. Koiran on selvittävä näistä esteistä mahdollisimman nopeasti ja tyylipuhtaasti. Agilityssä ei ole sallittua käyttää herkkupaloja, klikkeriä tai talutushihnoja, vaan koiran käskytyksen on tapahduttava täysin koiraa suullisesti käskemällä ja tsemppaamalla.

Agility vaatii sekä koiralta että ihmiseltä fyysistä kestävyyttä ja hyvää yhteisymmärrystä. Saumaton yhteistyö on agilityn ydin, ja ilman kirkasta kommunikaatiota ei koira tule lajissa pärjäämään.

Agility sopii kilpailuhaluisille koiraihmisille, sillä siinä on mahdollista harjoitella todella taitavaksi ja kilpailla toisten koirakkojen kanssa.

Agilityluokkia on monenlaisia, minkä vuoksi harrastus sopii lähes kaikille koirille. Ilman kilpailullista aspektiakin agility on liikunnallinen harrastus, joka tekee koiran ja omistajan väleistä tiukan läheiset!

Mitä lajia kouluttaisin koirani harrastamaan?

Erilaisia koiralajeja on todella paljon. Voit harrastaa edellämainittuja, vai onko koirasi sittenkin enemmän vedestä noutava vesipeto tai terävänenäinen vainukoira? Sopisiko koirasi esimerkiksi valjaisiin vetämään kelkkaa?

Koiraharrastuksia on lähes yhtä paljon kuin koirarotujakin. Ei siis tarvitse lokeroida itseään koiran rodun takia yhteen harrastukseen, vaan koiran kanssa voi tehdä sitä miltä itse tuntuu! Tärkeintä on saada koira ulos ja liikkumaan, sekä mielellään kohtaamaan myös muita ihmisiä ja koiria. Hyvä peruskoulutus ja -tottelevaisuus on jokaisen koirasuhteen tärkein ydin.