Mitkä ovat Kouvolan alueen ja muun Suomen yleisimmät koirarodut? Minkärotuisia koiria koirapuistossa pääsee usein tapaamaan? 

1. Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja eli labbis kasvattaa edelleen suosiotaan rikkoen vuosi toisensa jälkeen rekisteröintiennätykset. Rotu nousi suosituimpien koirarotujen listan ensimmäiseksi jo vuonna 2010, ja kanta on kasvanut joka vuosi edellistä enemmän. Labbikset ovat sopivan kokoisia, sopivat perheille, luonteeltaan mukavia ja helppoja kouluttaa. Labradorinnoutajan kanssa myös harrastusmahdollisuudet ovat laajat, ja koira on erittäin seurallinen.

Kuten kaikki koirat, myös labradorinnoutajat vaativat säännöllistä aktiviteettia ja liikuntaa. Labradorinnoutaja nauttii vesileikeistä ja pallojen ym. noutamisetsa.

Labradorinnoutajista on myös mahdollista kouluttaa metsästyskoiria, etenkin sorsien ja metsäkanalintujen noutamiseen.

2. Jämtlanninpystykorva

Jämtlanninpystykorviua rekisteröitiin vuonna 2019 1424 yksilöä. Koirat ovat Ruotsista kotoisin oleva rotu, josta on tullut viime aikoina erittäin suosittu. Jämtlanninpystykorva on erittäin rohkea, tarmokas ja jopa hieman itsepäinen rotu. Metsästys on varmasti yleisin syy sille, miksi rotu on niin suosittu Suomessa.

Metsästyskoira jo syntyessään

Jämtlanninpystykorva soveltuu erinomaisesti hirvenmetästykseen, mutta sitä käytetään paljon myös suurpetojen kuten karhujen metästykseen. Jämtlanninpystykorvasta on mahdollista kouluttaa myös metsäkanalintuja noutava metsästyskoira. Parhaassa elementissään koira on kuitenkin hirvi- tai karhumetsällä.

Metsästysominaisuuksia arvioidaan mm. hirvenhaukkukokeissa, jota järjestetään myös Kouvolassa. Yleisesti jämtlanninpystykorvat ovat suoriutuneet erittäin hyvin metsästyskokeissa.

3. Saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoira on pysynyt Suomessa yhtensä suosituimmista koiraroduista jo kymmenien vuosien ajan. Sitä kutsutaankin maailman monipuolisimmaksi koiraroduksi. Saksanpaimenkoira sopii erityisen hyvin palveluskoirarotuihin ja on siitä syystä todella suosittu rotu viranomaiskäytössä. Saksanpaimenkoirat toimivat mm. huume-, poliisi-, ja opaskoirina. K9-yksiköt kouluttavat saksanpaimenkoiria myös sotilaskäyttöön ja poliisien iskuryhmiin.

Saksanpaimenkoirat ovat erittäin lahjakas rotu myös jäljittämään. Ne kykenevät ajamaan saalista tai hajujälkeä niin metsässä, kaupungissa kuin pelloillakin.

Saksanpaimenkoirat soveltuvat myös perhekoiriksi, mutta ovat vaatimuusasteeltaan suhteellisen korkealla. Koira vaatii paljon liikuntaa ja aktiviteettejä, eikä sovi siis vain sohvaperunaksi ja halikoiraksi. Saksanpaimenkoira nauttii, kun pääsee käyttämään vankkoja lihaksiaa, purukalustoaan ja erittäin tarkkaa maailmanluokan hajuaistiaan.

Rauhallinen, tarkkaavainen ja peloton

Toisin kuin alun perin tappelukoiriksi jalostetuissa roduissa, saksanpaimenkoirissa esiintyy paljon tasapainoisuutta ja rauhallisuutta. Saksanpaimenkoirat ovat vahvahermoisia, itsevarmoja ja tarkkaavaisia koiria.

Saksanpaimenkoirat sopivat erityisen hyvin vahtikoiriksi, ja niille voi opettaa kohteen suojelua tai pelkkää tunkeilijasta ilmoittamista ilman fyysistä puolustautumista.

Saksanpaimenkoira sopii erittäin hyvin aktiiviseen ja liikunnalliseen perheeseen. Se sopii hyvin myös lapsien seuraksi, kunhan itse omistaja on jämpti ja tarkka koulutuksessa.

4. Kultainennoutaja

Kultainennoutaja on todellinen perhekoira ja lasten ystävä.

Kultainennoutaja on alun perin jalostettu metsästyskoiraksi ja ammutun pienriistan noutajaksi, mutta vuosikymmenten saatossa siitä on jalostunut erittäin monipuolinen ja lempeä perhekoira.

Kultaiset noutajat ovat hyväntahtoisia, ystävällisiä, älykköitä ja miellyttämistahtosia koiria. Nämä ominaisuudet ovat koiraroduissa arvostettuja, ja tämä tekeekin kultaisesta noutajasta loistavan harrastuskoiran monipuolisiin aktiviteetteihin.

Kultainennoutaja on elementissään perheen kanssa. Se kaipaa paljon seuraa ja leikkimistä, ja myös lapset sopivat hyvin koiran leikkikaveriksi. Useimmiten noutoleikit ovat kultaisten noutajien lempipuuhaa, mutta myös vesileikit ja muut liikunnallsiet lajit kelpaavat kultaiselle.

Kultainennoutaja sopii hyvin perusaktiiviselle ja liikunnalliselle ihmiselle. Paras ympäristö kultaiselle noutajalle on perhe, jossa riittää puuhaa ja harrastusta. Kokeile kultaisennoutajan kanssa vaikkapa agilityä ja rallyä!