Ensimmäistä koiraa kouluttamassa?KSSK:n tokoon eli tottelevaisuuskoulutuksiin voi tulla pikkupennun kanssa heti, kun sillä on rokotukset kunnossa. Myös näyttelykoulutukset ovat avoimia pennuille. Katso Suomen kennelliiton rokotusmääräykset Ensi alkuun treenaaminen on sitä, että pentua totutetaan uuteen paikkaan sekä muiden koirien läsnäoloon, luomalla pennulle positiivista mielikuvaa. Pennun jaksaminen on kovin rajallista, joten sen ehdoilla kannattaa edetä. Agilityyn ikärajana on yksi vuosi, sillä koiran on annettava kasvaa täysiin mittoihinsa ennen täysipainoisen harjoittelun aloittamista. Uudet harrastajat aloittavat agilityn harrastamisen alkeiskurssin kautta, jonka ajankohdasta ilmoitetaan erikseen. Ennen alkeiskurssia koiran kanssa kannattaa harjoitella yhteistyötä, vapaanaoloa, paikallaan pysymistä ja muita perustaitoja, jotta varsinaisen agiharjoittelun aloittaminen käy mutkattomammin. Näitä taitoja myös testataan pienellä hallittavuustestillä ennen kurssin alkua.
|

